Värimataran (Rubia tinctorum) eli krapin taimia kahden kappaleen setteinä.
Jokaiseen settiin kuuluu yksi siementaimi ja yksi juuripistokkaasta kasvatettu taimi. Kumpikin kasvi on alunperin eri kantaa. Juuripistokkaat on otettu kasveista, jotka ovat kasvaneet itselläni 4 vuotta.
Tämä myyntiin laittaminen meni hiukan myöhäiseen kesään, mutta ehtivät vielä aloittaa kasvun hyvin ennen syksyä. Ne kannattaa kuitenkin suojata talveksi tai vaihtoehtoisesti kasvattaa ensimmäinen vuosi ruukuissa. Ne voi kasvattaa myös kokonaan ruukuissa kun vaihtaa joka vuosi hiukan isompaan.
Näistä saattaa olla pakkausvaiheessa joistakin yksilöistä katkennut osa ja osa saattaa vaurioitua kuljetuksessa, mutta ovat aiemmin kestäneet postituksen hyvin. Katkeaminen ei haittaa, vaan lähtee uudelleen kasvuun. Pakkaan taimet niin, että pysyvät purkissa ja laitan vielä "kuvuksi" toisen tölkin puolikkaan.
Nämä taimet on karaistu eli ovat olleet ulkona auringossa ja tuulessa.
Taimet lähtevät pakettina postiin keskiviikkona jos tilaus on tehty alkuviikosta (ma-ti), loppuviikosta tehty tilaus lähtee vasta seuraavan viikon alussa, jotta ei lojuisi postissa viikonlopun yli. Jos et pääse mahdollisimman pian noutamaan niitä postista niin voit sopia jonkin tietyn postitusajankohdan (postipaketit yleensä tulevat päivässä, joskus menee 2 päivää).