Tietoa meistä

Mikä ja kuka on RARA natura?

Luonnonindigolla värjätty huivi
Luonnonindigolla värjätty huivi
Värimataralla värjätty pellavahuivi
Värimataralla värjätty pellavahuivi

Olen Outi Mäkelä, metalliseppä-artesaani. Materiaalituntemukseni on kuitenkin monipuolinen erilaisten lisäopintojen kautta, ja olenkin toiminut lähinnä tekstiilipuolella yrittäjänä, mutta myös mm. puunsorvauksen salat ovat tulleet minulle tutuiksi. Olen toiminut käsityöalalla yrittäjänä lähes 17 vuotta.  Yritykseni on RARA natura, joka keskittyy luonnonväriaineilla värjäämiseen sekä poistotekstiilien uusiokäyttöön. Sanat ovat latinaa: rara tarkoittaa harvinaista ja natura luontoa. (Latinan kieli oli rakkauteni lukiossa, joten sitä vilahtelee aina välillä monissa jutuissani.)

Värjään pääosin luonnonmateriaaleja luonnonkasveilla kasvipainanta-menetelmällä sekä perinteisin luonnonvärjäysmenetelmin. Tavoitteeni on uudistaa poistotekstiilejä värjäämällä ja painamalla niistä uniikkeja ja mielenkiintoisia tuotteita. Värjään sekä vaatteita, että kankaita ja sisustustuotteita. Kaikkea mille vain voi antaa uuden mahdollisuuden käyttö- tai taidetekstiilinä. Värjäysmenetelminä minulla on ekoprinttaus, indigovärjäys, perinteinen kasvivärjäys ja sienivärjäys, sekä kokeellisempana esimerkiksi ruostevärjäys. Jokainen valmistamani tuote on uniikki teos, jossa kohtaa luonnon monimuotoisuus ja ekologien materiaalin käyttö.

Mehiläiset ovat intohimoni, ja pihassani onkin pari pesää. Olen käynyt mehiläistenhoidon peruskurssin ja toistaiseksi tarhaus on siis hyvin pienimuotoista. Mehiläistarhaus ja hunajanmyynti kulkevat nimellä MELLO, tämäkin on latinaa ja tarkoittaa "kerään hunajaa". Hunajaa voit toisinaan löytää siis tapahtumista, joissa olen myymässä tuotteitani. Luonnon monimuotoisuus ja pölyttäjien tilanne ovat tärkeitä, ja haluan myös tarkkailla, mistä värjäyskasveista mehiläiset saavat mettä ja siitepölyä kasvimaallani. Otan joka vuosi uusia värjäyskasveja kokeiluun kasvimaalle.

Minulla on jälleemyynnissä myös ranskalaiset laadukkaat Green'ing luonnonvärijauheet sekä luonnontanniinit. Nämä värijauheet ovat väriuutteita, ja niiden käyttö eroaa jonkin verran kuivattujen kasvien käytöstä. Pääpaino minulla on selluloosakuitujen värjäyksessä, ja myös nettikauppa keskittyy erityisesti tähän tarvittavien aineiden myyntiin. Verkkokaupasta löytyy puretusaineet ja ohjeet pellavan, puuvillan ja muiden kasvikuitujen värjäämiseen hyvin tuloksin.

Nettikauppa päivittyy koko ajan ja sinne on tulossa myös valmiita tuotteita materiaalien lisäksi.

Mottoni on: "HUOMENNA ON TULEVAISUUS!", joka se sopii tähän aikaan paremmin kuin haluaisikaan. Siitä tuli myös vaatemallistoni nimi.

 -Outi

Ekopainettu pellavahuivi
Ekopainettu pellavahuivi