Luonnonvärjäys Suomessa. Osa 1. HISTORIAA

Faktaa, oletuksia ja kysymyksiä. Kiinnostavia artikkeleita ja lehtileikkeitä.

Olen kirjoitellut nämä tekstit (3 osaa) värjäyshistoriasta enemmän itselleni muistiinpanonomaisesti. Ne sisältävät omia ajatuksiani ja saatan niitä korjata sekä muokata kun löydän uutta tietoa. Haluan kuitenkin jakaa nämä keräämäni aineistot teidän kanssanne. Tämä muistiinpanojen tekeminen sai oikeastaan alkunsa kun halusin tietoa morsingolla värjäämisestä Suomessa, siitä tulee sitten seuraavassa osassa. Asia kuitenkin johti toiseen, ja halusin nämä kiinnostavimmat julkaisut kerätä yhteen paikkaan, suurin osa näistä on kerätty Kansalliskirjaston digitaalisista kokoelmista.

Tämä on siis pieni katsaus luonnonväreillä värjäämisen historiaan Suomessa. Nämä tiedot perustuvat lähinnä siihen mitä tietoa löytyy kirjoitettuna arkistoiduista lehdistä ja kirjoista 1900-luvun alkuun asti, kotivärjäys on saattanut poiketa todellisuudessa paljonkin tästä. Tietoa, että luonnosta olisi kerätty kasveja värjäykseen, löytyy hyvin vähän. Jo 1700-luvulla on tuotu lukuisia erilaisia luonnon väriaineita Suomeen ja niitä on käytetty värjäykseen. (Kasvivärejä on tuotu jo paljon aikaisemminkin eli 1500-luvulla, mutta siitä ei ollut tietoa tähän tekstiin käyttämissäni lähteissä.) Myös kaikki kirjoitetut ohjeet perustuvat lähinnä näihin tuontiväreihin, eli tieto ja taito sekä väriaineet ovat tulleet Euroopasta. Periaatteessa voi siis sanoa, että Suomessa nykyaikaisen luonnonvärjäyksen perusta on eurooppalaisissa perinteessä, reseptit jo 1600-luvun Ranskassa ja Saksassa ovat olleet hyvin samanlaisia kuin edelleen käytössä olevat. Kotioloissa on varmaan käytetty myös luonnosta kerättyjä kasveja ja tieto värikasveista on kulkenut äidiltä tyttärelle. Todennäköisesti myös ulkomailta tuotuja kasvivärejä on ostettu samalla kun kauppiaalta on hankittu alunat ja muut tarvittavat apuaineet, jos näihin on ollut varaa. Ammattivärjärit ovat todennäköisesti käyttäneet tuontivärejä.

Yllä olevassa kuvassa on värimaratti, Asperula tinctoria. Sen juuria ei varmaan ole koskaan käytetty Suomessa värjäykseen, koska kasvia ei ollut löydetty Suomesta vielä ainakaan 1777, vaikka se joskus mainitaankin värjäyskasviksi. Sitä tavataan vain muutamassa paikassa Suomessa, ja on äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu. (Kuvan kasvit ovat kasvimaaltani.)

Värikasvien viljelystä latinaksi

Yksi vanhimpia silmiini osuneita tekstejä, joissa kerrotaan mm. värikasvien viljelystä Suomessa on latinankielinen julkaisu, Petri Kalm: Dissertatio gradualis possibilitatem varia vegetabilia exotica fabricis nostris utilia in Finlandia, vuodelta MDCCLIV (1754). Väitöskirja kertoo eksoottisten kasvien viljelystä Suomessa. Yritän tuon värikasviosuuden joskus suomentaa kokonaan, latinan taitoni on niin harmillisen ruostunut, etten nyt ehdi enkä jaksa. Tekstikin on niin sotkeutunutta, ettei sitä saa oikein kopioitua (taitaisi kääntäjäkin tuon muuten nykyään jo kääntää).

Pehr Adrian Gadd

Professori Pehr Adrian Gadd (1727-1797) perusti 1750-luvulla koeviljelmät (plantager) Turkuun ja kotitilalleen Kaarilaan ulkomaisista hyötykasveista. Hän sai apurahaa työhönsä. Hän halusi, muiden eksoottisten kasvien ohessa, löytää Suomen ilmastoon soveltuvia värikasveja, ja kokeili mm. saflorin, krapin, morsingon ja resedan viljelyä. Ohessa muutama sivu, joissa kerrotaan mm. krapista, vuodelta 1777. (Rön och anmärkningar om utländska wäxter försökte i finska climatet.)

Gadd testasi monia eri kasveja värjäystarkoitukseen, mm. Pehr Kalmin Amerikasta tuoman kanadanpiiskun hän totesi erinomaiseksi, yhtä hyväksi kuin reseda, värikasviksi Suomen oloihin. Myös kuisma oli yksi hänen kokeilemistaan värikasveista. Vaikka hänen viljelykokeensa olivat merkittäviä, ne eivät ikinä johtaneet värikasvien kaupalliseen viljelyyn. Gadd työskenteli myös Kalmin kanssa.

Huom! Kanadanpiisku on luokiteltu vieraslajiksi. Kotipihan, ja erityisesti luontoon levinneet kasvustot kannattaa siis kerätä väripataan.

Kopio Gaddin värikasvijulkaisusta vuodelta 1760 löytyy Coloriastosta.

Ulkomaisista värikasveista ja niiden kotimaisista vastineista

Erityisesti vanhemmista ruotsinkielisistä lehdistä löytyy paljon viittauksia tuontiväreihin, ja niiden myynti-ilmoituksia (ruotsinkielentaitoni on myös todella ruosteessa, mutta näihin teksteihin toimii kääntäjä mainiosti!) Värikasvien viljelystä Suomessa koeviljelyjä lukuunottamatta ei ole viitteitä.

Viittaus siihen, että tuontivärejä voisi korvata kotimaisilla kasveilla löytyi selvityksestä, jossa kerrotaan Uudenmaan ja Hämeen läänin ilmasto-, väestö-, luonto- ym. asioita vuodelta 1789 (Undersökning, om Nyland och Tavastehus län, i anseende til dess, läge, vidd, climat, våhr-floder, sjöar och vatuleder, naturs förmåner och brister, näringar, folkrikhet, politie och cameral författningar). Siinä on ehdotuksia millä kasveilla voisi korvata kalliita tuontivärejä ja kerätä näitä myös kaupalliseen käyttöön. Paljon asiaa mm. jäkälistä. Siinä kerrotaan myös morsingon kasvavan villinä rannikolla, ja antavan perustan monille väreille (tämä on erikoinen maininta ja resepti, sillä siinä ei puhuta päällevärjäämisestä?). (Kuvat alla)

Tässä linkissä vielä yksi suomalainen julkaisu vuodelta 1763, joka kertoo Pohjois-Amerikan värikasveista (ruotsiksi).

Ensimmäinen värjäyskirja kotivärjäykseen ja teollisten värien tuleminen

Ensimmäinen kattava suomenkielinen värjäyskirja on K. A. Raben "Kotiwärjäri - Neuwoja uusimmilla tawoilla painamaan Willaista, Pumpulia ja Silkkiä; Walkaisemisesta ja pesusta ynnä Wäriaineiden tuntomerkit." vuodelta 1876. Kirja perustuu suurimmalta osin ulkomailta tuotuihin värjäyskasveihin / luonnonväreihin sekä "aneliiniväreihin" eli teollisiin väreihin (aniliinivärit). Todennäköisesti tällöin on käytetty luonnonvärejä ja teollisia värejä sekaisin sen mukaan, mitä on ollut saatavilla ja mitä väriä on haluttu. Raben kirja löytyy luettavaksi Heldasta.

Tätä ennen oli tullut jo suppeampi käännösjulkaisu: Moniaita osoituksia, kuinka willaa, pumpulia, silkkiä ja liinaa wärjätään eli painetaan. Th. Weiss, 1845. Se löytyy myös Coloriastosta. Tästä kirjasta löytyy mm. kiinostava maininta puuvillan värjäämisestä krapilla. Puuvilla käsitellään ensin kananmunan valkuaisella, eli sille tehdään eräänlainen proteiinipohjustus!

Muistelisin, että Suomessa on yksi värjäyskirja julkaistu jo aiemmin 1700-luvulla, mutta en löytänyt siitä digipainatetta, joten en tiedä onko siinä enemmän tietoa kotimaisista kasveista." Yxi Selkiä ja päälle luotettawa Paino-Kirja." Salmberg 1769. *Tämä on nyt myös lisätty Coloriastoon! Tämäkin on kuitenkin käännösjulkaisu ruotsinkielisetä julkaisusta vuodelta 1758, ja ohjeet perustuvat pääosin eurooppalaisiin vanhoihin resepteihin.

Pakettivärit olivat kuitenkin jo vahvasti tulossa ja valloittamassa väriainemarkkinoita, joten 1800-luvun loppupuolella ei ole enää juurikaan luonnonvärejä käytetty, reseptit olivat monimutkaisia ja tarvitsivat paljon kemikaaleja verrattuna teollisiin väreihin.

1800-luvun lopulla on satunnaista tietoa luonnonväriaineista Suomen Teollisuuslehdessä, joka on perehtynyt kuitenkin ensisijaisesti ammattivärjääjien ja värjäämöiden työhön.

Luonnonvärjäyksen elvyttäminen

1900-luvun alussa kutenkin haluttiin elvyttää luonnonvärjäystaitoa, joka oli lähes hävinnyt Suomesta, ja vuonna 1902 Alina Hellen lähetettiin Norjaan oppiin. Hänen kirjansa: "Neuwoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla - Suomen käsityön ystäwien toimesta laatinut Alina Hellen" julkaisi Kansanvalistusseura vuonna 1905. Tästä kirjasta tuli vuosien varrella useita painoksia nimellä Kotivärjäyskirja -neuvoja kotivärjäykseen kasviaineilla. Kirjan värjäysohjeet perustuvat kuitenkin norjalaiseen perinteeseen, vaikka ohjeissa on myös kotimaisia värikasveja ulkomaisten lisäksi, joten suomalaisesta värjäysperinteestä ei juurikaan ole tietoa saatavilla. Uusissa painoksissa on lisäksi ohjeita myös teollisilla väreillä värjäämiseen. Hulda Kontturin Luonnonväreillä värjäämisestä -vihkosessa vuodelta 1945 on hyvin samankaltaisia ohjeita kuin Alina Hellenin kirjassa.

Alina Hellenin yksi painos löytyy Heldasta.

Hulda Kontturin vihko löytyy Coloriastosta. 

Alla olevat kuvat ovat näistä kirjoista. 

Teolliset värit vs luonnonvärit

1900-luvun alkupuoliskolta löytyy lehdistä satunnaisia mainintoja luonnonvärjäyksestä, ja joitakin vanhoja reseptejä kerättyinä (saatan ne lisäillä tänne vielä myöhemmin). Kotitaide-lehdessä ja Emäntälehdessä on kirjoitettu paljon luonnonvärien puolesta, kun taas Kutoma- ja paperiteollisuus -lehdessä luonnonvärjäystä lähes pilkataan ja painotetaan teollisten värien paremmuutta. Tämä kertoo hyvin myös kotivärjäyksen ja teollisen värjäyksen eroista. Vaikka edelleen värjäämöissä on käytetty luonnonväriaineita 1900-luvun alkupuolellakin.

Näiden tietojen pohtiminen on saanut miettimään sitä, että onko esimerkiksi suurin osa ryijylangoista 1800-1900-lukujen kummallakin puolella värjätty teollisilla väreillä kotioloissakin?

Mitä ihmeen salakähmäistä ja salaperäistä humbugia me harrastetaankaan!

(Ensimmäinen teksti: Kutoma- ja paperiteollisuus 1909 no 7 ja toinen teksti: Kutoma- ja paperiteollisuus 1914 no 5-6)

Uudemmasta suomenkielisestä kirjallisuudesta

Kun 1970-80 -luvuilla villalankojen kasvivärjäys tuli taas suosituksi harrastukseksi, julkaistiin ainakin kaksi kirjaa: Terttu Hassi: Luonnonväreillä värjääminen, 1977 ja Marketta Klemola: kasvivärjäys 1978. Kummassakin kirjassa hyvää perustietoa suomalaisista värjäyskasveista.

Alunperin ruotsinkielisistä suomennetuista kirjoista mainittakoon Carla & Erik Sundström: Sienivärjäys, 1983 sekä Erik Sundström: Värjäämme yrteillä, sienillä ja jäkälillä 2003. Näissä kirjoissa on mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tietoa värikasveista- ja sienistä.

Vuonna 1992 (?) julkaistiin Riitta Aittomäki, Hans Colliander ja Heikki Kotiranta: Väriä luonnosta (oma painokseni on 3.p vuodelta 2000). Tässä kirjassa on yksi kiinnostava asia, johon palaan seuraavassa blogitekstissäni.

Värjäystä vasta aloittelevalle suosittelen värjäyksen opettelemista aina uusimmista lähteistä. Näitä ovat mm. Anna-Karoliina Tetrin Luonnonvärjäys-kirja , 2017 sekä Sienivärjäys-kirja, 2019. Luonnonvärjäys -kirjassa on erittäin hyvät perusteet värjäyksen aloittamiselle, ja kun haluat siirtyä sienivärjäyksen pariin niin siihen ehdottomasti ensimmäiseksi tiedonlähteeksi on kyseinen kirja paras. Värjäyksen perusteet kannattaa opetella omalla äidinkielellä, jotta ei tule väärinymmärryksiä erikoissanaston kanssa, ja myöhemmin jatkaa muunkielisen kirjallisuuden lukemista jos haluaa syventää jotain asioita.

Yksi kattava suomalainen kirja värjäyksestä, ja erityisesti kotimaisista värikasveista sekä värjäyksen teknologiasta on Riikka Räisänen, Anja Primetta ja Kirsi Niinimäki: Luonnonväriaineet -kirja (2017). Tämä kirja on luettavissa myös Heldassa.

Toivottavasti viihdyit tekstin parissa! Seuraavassa osassa on vuorossa morsingon historiaa.

Kuvassa keltasauramo, Anthemis tinctoria.

Lähteet:

https://luontoportti.com/t/1834/varimaratti

https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1980897?page=1 

Jari Niemelä: Vain hyödynkö tähden? Valistuksen ajan hyötyajattelun, luonnontieteen ja talouspolitiikan suhde Pehr Adrian Gaddin elämäntyön kautta tarkasteltuna (1998)

https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1981854?page=1

https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1980361?page=1

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/37500

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/998418?page=1

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1119119?page=1

Hellen, Alina: Neuwoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla, 1905

Hellen, Alina: Kotivärjäyskirja, Neuvoja kotivärjäykseen kasviaineilla, 1919 4p.

Kontturi, Hulda: Luonnonväreillä värjäämisestä, 1946 3p.

The Whole Art of dying in two parts. Käännös 1600-luvun ranskan ja engalnninkielistä teoksista. Engalnninkielinen painos 1705, ja sen uusintapainos 1900-luvun alusta

EDIT:

18.2. Lisätty linkki vanhimpaan suomenkieliseen värjäyskirjaan.