Luonnonvärjäys Suomessa. Osa 2. MORSINKO

Faktaa, oletuksia ja kysymyksiä. Kiinnostavia artikkeleita ja lehtileikkeitä.

Isatis Tinctoria eli värimorsinko / morsinko, "morsiamen kruunu"

Luontoportista löytyy kasvista enemmän yleistietoa. Eri lajikkeet eroavat hiukan ulkonäöltään toisistaan, ja myös niiden väriainepitoisuus vaihtelee. Villinä kasvavan värimorsingon löysi ensimmäisenä Suomessa Elias Tillandz 1600-luvun lopulla.

Luonnonvaraista morsinkoa ei pidä kerätä värjäystarkoitukseen, koska se on melko harvinaista!

Morsingon historiaa värjäyskäytössä Suomessa ja vähän maailmallakin

Morsinko mielletään hyvin suomalaiseksi värikasviksi sekä aikanaan tärkeimmäksi sinisen värin lähteeksi kotimaisista luonnonkasveista. Aloin etsimään tietoa morsingon historiasta värjäyskäytössä, ja ehkä hiukan yllätyin siitä. 

Onko morsingolla loppujen lopuksi värjätty juurikaan Suomessa ennen 2000-lukua? Viikinkiajan loppupuolelle ajoitetuissa hautalöydöissä on sinisiksi värjättyjä vaatteita, mutta onko väri suomalaista alkuperää, sitä ei ilmeisesti tiedetä.

Koska morsingosta ei löydy juurikaan tietoa kotimaisista lähteistä, kerron ihan pikkusen morsingon historiasta yleisesti. Morsingolla on todennäköisesti osattu värjätä jo kauan sitten monissa kulttuureissa, mutta en perehdy siihen nyt sen enempää. Euroopassa morsinko oli merkittävä sinisen värin lähde ennen tuonti-indigoa (jota alettiin tuoda Eurooppaan jo 1500-luvulla, todennäköisesti jossain määrin jo aiemmin). Tietoa pelkällä morsingolla värjäämisestä ei juurikaan ole. Morsinko alkoi esiintyä kirjoissa, joissa kerrottiin indigolla värjäämisestä. Morsinkokyypillä tarkoitetaan itseasiassa lämmintä käymiskyyppiä, jossa fermentoituja morsinkopalloja käytetiin kyypin fermentoimiseen ja väri tuli pääosin indigosta. Tuolloin 1700-luvulle asti (osin vielä 1800-luvullakin) morsingosta tehtiin yleisimmin melko työlään prosessin kautta palloja, jotka olivat sitten indigokyypin perusta niin kauan kunnes alettiin tehdä pelkällä krapilla, leseillä ja muilla kasviperäisillä aineilla indigokyypin käyminen tai esim rautasulfaatilla indigon pelkistäminen. Näillä morsinkopalloilla on aiemmin todennäköisesti värjätty fermentoimalla myös ilman indigoa, mutta silloin on saatu vaaleampaa, harmaamman sinistä väriä. Toisinaan on ensin värjätty morsingosta irtoavalla värillä, ja sitten kyyppiä on jatkettu indigolla. Morsingon sanottiin tuottavan laadukkaampaa väriä kuin indigon, ja joskus sen mainittiin olevan kyypin osana, jotta se korjaa indigosta saatavaa huonoa väriä. Joskus on käytetty myös tuoreita lehtiä. Morsinkoa pidettiin Euroopassa kuitenkin niin tärkeänä, että tuonti-indigosta haluttiin useampaankin otteeseen eroon. Morsingolla värjääminen oli kuitenkin haastavaa, eikä sillä osattu värjätä yhtä tummaa sinistä joten lopulta tuonti-indigo voitti kilpailun ja valloitti sinisen värin aseman kokonaan.

Jos haluaa tutustua enemmän morsingon historiaan, siitä löytyy useita englanninkielisiä kirjoja, mm seuraava on erittäin kiinnostava, ja siitä löytyy myös ohje, joka on perusta nykyaikaiselle morsingon uutolle: "A treatise on the culture, preparation, history, and analysis of pastel, or woad : the different methods of extracting the coloring matter, and the manner of using it, and indigo, in dyeing" (Lasteyrie, Dearborn 1816, alunperin ranskankielinen). Toinen hyvä kirja on "The woad plant and its dye" (Hurry 1930)

Suomessa

Pehr Adrian Gadd teki koeviljelyjä morsingolla Turussa 1750-luvulta alkaen. Hänellä oli myös oma pieni morsinkomylly. Hän julkaisi morsingon viljelystä oppaan vuonna 1760: Underrättelse Om Färge-Stoften Veides Plantering och Ans I Finland.  Tämä löytyy luettavaksi Coloriastosta. Hänen onnistuneet viljelykokeensa eivät kuitenkaan edesauttaneet, jotta morsinkoa olisi alettu viljellä Suomessa väriaineeksi.

Vuonna 1789 ilmestyneessä julkaisussa (katso edellinen blogipostaukseni) viitataan siihen, että morsinkoa kasvaa villinä Uudenmaan rannikolla, sen tiedetään olevan sinisen värin lähde ja siis mahdollinen kotimainen lähde siniselle värille. Morsinkoa ehdotetaan viljeltäväksi kaupalliseen tarkoitukseen. Tästä voi ymmärtää, ettei morsinkoa ole viljelty, eikä myöskään käytetty värjäykseen edelleenkään koeviljelmiä kummemmin.

Pelkällä morsingolla värjäämisestä ei löydy tietoa oikeastaan ollenkaan. Tuonti-indigoa on kuitenkin tullut Suomeen jo 1700-luvulla. Morsinko mainitaan samoissa myynti-ilmoituksissa kuin muitakin ulkomaisia värikasveja, joten myös morsinkoa on tuotu Suomeen, mutta todennäköisesti indigokyyppiä varten.

Vanhin artikkeli, josta löytyy tietoa morsingon uutosta on vuodelta 1803, Allmän Litteratur Tidning no 25 (kuva alla). Siinä kerrotaan miten morsingosta voi uuttaa indigoa. Tämä on mielenkiintoinen teksti, sillä vasta vuonna 1810 Napoleon julisti tehtävänannon keksiä morsingon uuttotapa, jolla saadaan yhtä hienoa sinistä väriä kuin indigollakin (Indigofera tinctoria), tehtävänannossa oli myös isot rahapalkinnot luvassa. Saksassa oli kuitenkin jo ennen sitä keksitty tapa, ja ilmeisesti tämäkin lehdessä ollut tapa perustuu tuohon sakalaiseen keksintöön (Hr. Wieglebs mainitaan myös 1816 vuoden morsinkokirjassa, josta kerroin alussa). 

Kiinnostavaa on myös se, että edellisen lisäksi löysin suomalaisista lähteistä vain yhden viittauksen liittyen morsingon värjäyskäyttöön ennen 1990-lukua. Tämä kirja, jossa on lähes ohimennen maininta morsingon värjäyskäytöstä on Raben Kotiwärjäri vuodelta 1876. Siinä mainitaan myytävät pallot (luulisin niiden olevan tuontitavaraa), joilla voi tehdä morsinkosinistä (siitä en ole varma tarkoittaako tämä käymiskyyppi euroooppalaista morsinkokyyppiä, johon laitetaan myös indigoa, vai ihan pelkkää morsinkovärjäystä). Alla olevassa kuvassa tuo kirjan maininta.

Lisäksi Teollisuuslehdessä 1886 on maininta morsinkokyypistä, jota pidetään vaikeana ja siihen kerrotaan parempia uusia menetelmiä (tässä kuitenkin ainakin on kyse tuonti-indigolla värjäämisestä morsinkokyypissä).

Pyttysininen, jolla tarkoitetaan virtsakyyppiä, liitetään usein morsinkoon. Kuitenkaan niissä teksteissä mitä löysin, ei virtsaa käytetty morsinkokyypeissä, sillä niissä käyminen saadaan aikaan morsingon kasvimassalla ja alkalisena aineena käytetään kalkkia, tuhkalipeää tms, . Virtsakyyppeihin sitä vastoin on paljon ohjeita indigovärjäykseen liittyen, jolloin sekä käyminen, että emäksisyys saadaan aikaan vanhalla virtsalla ja muita aineita ei kyypiin tarvita. Todennäköisesti virtsaa on käytetty myös morsinkovärjäyksessä keskiajalla ja aiemmin, mutta siitä ei ole juurikaan kirjoitettua tietoa. Morsinkopalloja tehdessä niiden fermentoinnissa on käytetty joskus apuna virtsaa.

Kyyppi-sana on peräisin morsinkovärjäyksestä. Silloin kun vielä morsinkopalloja käytettiin käymiskyypin tekemiseen, tarvittiin syvä astia jotta sakka voisi laskeutua pohjalle. Näitä, usein puisia, astioita sanottiin kyypeiksi. Tästä on jäänyt nimi yleisesti tekniikkaan, jolla värjätään samankaltaisella pelkistämismenetelmällä kuin indigovärjäyksessä.

Vasta 1990-luvulla ensimmäinen ohje morsingon uuttamiseen ja morsinkovärjäykseen

Tämä ohje on Riitta Aittomäen, Hans Collianderin ja Heikki Kotirannan kirjassa Väriä luonnosta (en ole varma ensimmäisen painoksen painovuodesta, omani on vuodelta 2000.) Kirjan uuttotapa on se, jolla morsinko uutetaan nykyäänkin silloin kun siitä tehdään kyyppi, jossa käytetään natriumditioniittia (hydrosulfiittia) pelkistäjänä. Olisi kiva tietää onko ohjeita ollut aiemmin saatavilla? Ulkomaisissa lähteissä ehkä ainakin?

Omia morsingon uutto- ja kyyppikokeilujani

Morsingosta on vaikea tehdä suoraan uutettuun liemeen orgaanista kyyppiä, esimerkiksi fruktoosikyyppiä, sillä fruktoosikyyppi tarvitsee suhteessa enemmän pigmenttiä kuin synteettisillä aineilla pelkistetyt kyypit. Jos esimerkiksi uuttaa 2 kg morsinkoa 10 litraan vettä, tulee siitä pigmenttiä ehkä noin 2-8g, nämä määrät ovat liian pieniä fruktoosikyyppiin suhteessa vesimäärään, sillä saa kyllä värjättyä vaaleaa sinistä. Jos taas uuttaa isomman erän, tarvitaan vettä paljon enemmän, ja nestettä on sillon liian paljon suhteessa pigmentin määrään (silloin voi tehdä niin, että kun pigmentti on laskeutunut pohjalle, lappoaa osan vedestä pois ja tekee fruktoosikyypin sitten). Uuttovedessä on myös muita väriaineita ja epäpuhtauksia mukana, jotka saattavat vaikuttaa kyypin onnistumiseen. Parhaiten orgaanisen kyypin saa kuitenkin onnistumaan kun uuttaa pigmenttiä mahdollisimman isosta määrästä lehtiä, tai useassa erässä, ja suodattaa pigmentin tahnaksi, kuivattaminen ei ole välttämätöntä.

Olen testannut morsingon uuttoa sekä kuumauuttona lähes kiehuvaan veteen, että lämminuuttona 50°C veteen. Lämpötilan ollessa alhaisempi uuttoaika kasvaa, muuten kummallakin tapaa on onnistunut yhtä hyvin. Suodatan pigmentin lopuksi silkkikankaan avulla ja pesen ja kuivaan myöhempää käyttöä varten. Tästä pigmentistä voi tehdä myös orgaanisia kyyppejä, ja sitä voi käyttää mm. maalaamiseen sidosaineen kanssa ym.

Testasin myös morsingon kuivaamista ja uuttamista kuivatuista lehdistä. Usein sanotaan, että se on mahdotonta, mutta muistelin myös jossain nähneeni maininnan, että lehdet voisi kuivata. Ja, kyllä, lehdet voi kuivata ja niistä saa uutettua yhtä paljon pigmenttiä kuin vastaavasta määrästä tuoreita lehtiä, mutta uutto pitää tehdä pian kuivauksen jälkeen. En tiedä kuinka nopeasti indigon esiasteet alkavat tuhoutua kuivatuissa lehdissä, mutta muutaman kuukauden kuluttua uutto ei enää onnistunut. Kuivattujen lehtien hyöty on siinä, että ne voi uuttaa pienempään vesimäärään.

Aikaisemmin mainitsemassani kirjassa vuodelta 1816 on mielenkiintoisia mainintoja mm. siitä kuinka Korfulla on lehdet kuivattu sen jälkeen kun niiden rakenne on ensin rikottu (niitä ei ole kuitenkaan fermentoitu ja tehty palloiksi). Värjäystapa oli myös kiinnostava, jota ehkä joskus kokeilen. Kirjassa on myös "nykyaikaisen" uuton ohjeet, mutta siinä parhaimmaksi tavaksi todetaan uutto, joka tehdään 60-70°F (15-20°C) veteen. Tätä kylmäuuttoa pitää myös kokeilla. Mikäli vaan ensi kesänä saan isomman morsinkosadon! Näistä kokeiluista kerron yleensä instagramissa enemmän, joten tervetuloa seuraamaan: @raranatura

Suomessa on yksi yritys, joka viljelee morsinkoa ja valmistaa siitä indigopigmenttiä värjäyskäyttöön, myös teolliseen: Natural Indigo Finland

Morsingon siemeniä voit ostaa myös mm. Maatiaiselta ja Hyötykasviyhdistykseltä.

Ethän kerää luonnonvaraista morsinkoa värjäykseen.

Teksti tämä olikin oikeastaan johdanto seuraavaan osaan, joka käsittelee indigovärjäystä tuonti-indigolla. Se on ehkä ollut Suomessa viimeiset vuosisadat kuitenkin perinteisempi tapa kuin morsingolla värjääminen.

Lähteet:

Lasteyrie, Dearborn: A treatise on the culture, preparation, history, and analysis of pastel, or woad : the different methods of extracting the coloring matter, and the manner of using it, and indigo, in dyeing, 1816

The Whole Art of dying in two parts. Käännös 1600-luvun ranskan ja engalnninkielistä teoksista. Engalnninkielinen painos 1705, ja sen uusintapainos 1900-luvun alusta

John L. Hayes: Notes Upon Indigo 1873

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/2393128?page=1

Jari Niemelä: Vain hyödynkö tähden? Valistuksen ajan hyötyajattelun, luonnontieteen ja talouspolitiikan suhde Pehr Adrian Gaddin elämäntyön kautta tarkasteltuna (1998)

K.A. Rabe: Kotiwärjäri, 1876

Suomen_Teollisuuslehti_3_01_02_1886

Aittomäki, Colliander, Kotiranta: Väriä luonnosta, 2000

EDIT:

18.2. Toiseen kappaleeseen lisätty hiukan tietoa.